Huutokaupassa

Minusta on kiva kierrellä kirpputoreilla ja antiikkiliikkeissä. Myyminen kirpparilla on myös kivaa.Olen joskus aikoja sitten käynyt myös huutokaupoissa. Nyt se harrastus on jäänyt. Tässä eräänä päivänä ajattelin vilkaista Bukowskin nettihuutokauppaa asiaa käsittelevän TV-ohjelman innoittamana. Sieltä bongasin tämän keinu-
tuolin, lähinnä värin takia. En pidä keinutuoleista. Ennenkuin huomasinkaan hetkellisessä mielenhäiriössä rekisteröidyin ja päätin korottaa aikaisempaa tarjousta tuolista. Klikkasin tarjoukseni 140 e.Tuo summa noin arvokkaassa huutokaupassa ei ollut mielestäni mitään.

Seuraavana päivänä minulle selvisi, etten todellakaan halua tuolia. No, ryhdyin odottamaan, että tuolista tulisi korkeampia tarjouksia. Olin varma, että niitä tulee. Olin täysin väärässä. Niitä ei tullut ja muutaman päivän kuluttua olin tuolin onneton omistaja.

Tuoli olisi nyt pitänyt roudata Isoltarobalta Espooseen. Siihen puuhaan en halunnut ryhtyä.No, mitäpä nyt sitten olisi ohjelmassa seuraavaksi. Mietin sitä yön yli.Seuraavana aamuna asia oli ratkaistu. Marssin ruokatunnilla Helsingin Bukowskin konttoriin ja ilmoitin, että haluan laittaa ostamani, minulle jo nyt  tarpeettoman tuolin uudestaan myyntiin. En halunnut, että kauppa tuottaisi minulle tappiota, joten laitoin pohjahinnaksi 150 e.On pakko myöntää, että en ollut kovinkaan toiveikas businesteni onnistumisesta.

Tuoli ilmestyi myyntiin ja kas kummaa se myytiin 240 eurolla. Olin onnellinen ja helpottunut.
Vaikka vanha sananlasku sanookin, että "kauppa se on joka kannattaa" ei se aina liene niin.
Tähän minun kauppapuuhastelun yhteydessä sopii kuitenkin muistaa Albert Einsteinin viisas ajatus :
"The only source of knowledge is experiece".
 

KEINUTUOLI, biedermeier, Suomi 1800-luvun alkupuoli.