Ikivanha, mutta niin muodikas jälleen
No sehän on tietysti vanha kunnon arabihuivi.
Ostin keväällä Ammanista ja Wad Rumista kaikenvärisiä huiveja tuliaisiksi ja itselleni. Huivien hinnat eivät päätä huimanneet. Ne maksoivat 3-5 JODia eli Jordanian dinaaria kappale. Yksi dinaari on runsaat yksi euro. Huiveja myydään myös erityisissä huivikaupoissa ja hinnat ovat 100 euron molemmin puolin.
Huivien värillä ja kuvioilla on väliä, ei tosin niin paljon kuin ennen. Esimerkiksi jordanialaiset käyttävät puna-valkoista huivia.
Pinkit, turkoosit ynnä muut värilliset huivit eivät liity perinteisiin, mutta ovat ihan kivoja. Nuoret miehet ovat tosi tyylikkäitä hienoissa mustissa puvuissaan, valkoisissa paidoissaan ja huiveissaan. Hyvä sekoitus perinteitä ja nykyaikaa.
|
Kuva Elin Kling blog, huivi Lala Berlin |
|
Aina niin tyylikäs Emmanuelle Alt. Kuva google |
|
David Beckham, kuva google |
|
Stefani Gwen Kuva Elle UK
|
Omat arabihuivipäivitykset
|
Huivi Agaban katukaupasta |
|
Voltaire&Zadig |
|
Kuvio edellisestä huivista, Vaalean sinistä, vaalean keltaista, beigeä. |
Arafatilla ja minulla ei huivityylin lisäksi taida muuta yhteistä ollakaan.
|
Huivi Ammanin soukista |
|
Kuva Google |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti